Raportin julkaisutilaisuudessa keskiviikkona Etla korosti, miten talouden pysyvän alijäämän ja heikon kasvun takia valtiontalouden sopeutus tulisi pyrkiä toteuttamaan mahdollisimman vähäisin tuotantotappioin.

Tutkimusraportissa on Etlan mukaan tarkasteltu julkisten menoleikkausten ja veronkiristysten vaikutuksia Suomen talouteen eri meno- ja verolajeittain, hyödyntäen Tilastokeskuksen laatimaa uutta aineistoa.

– Aiemmastakin tutkimuskirjallisuudesta tiedetään, että sopeutuksen vaikutus julkisen velan bkt-suhteeseen voi jäädä rajalliseksi, jos sopeutus heikentää talouskasvua, kommentoi Helsingin yliopiston dosentti ja vanhempi yliopistonlehtori VTT Juha Tervala, yksi tutkimusten laatijoista.

Tosin kyseinen yhdistelmä on ollut käytössä Suomessa lähes tauotta vähintään 15 viime vuotta ilman mainittavia kasvutuloksia.

FINANSSIPOLITIIKAN tuotantovaikutuksia arvioidaan yleensä kertoimilla, jotka mittaavat, kuinka paljon bruttokansantuote muuttuu julkisten menojen tai verotulojen muuttuessa.

Kertoimet vaihtelevat menolajeittain, verotyypeittäin sekä talouden rakenteen ja olosuhteiden mukaan.

Etlan raportin mukaan finanssipolitiikan menokerroin on Suomessa suhteellisen suuri, mutta verokerroin vielä huomattavasti korkeampi.

Lukuja haastoi raportin esittelytilaisuudessa SAK:n pääekonomisti Patrizio Lainà, joka kysyi muun muassa sitä, miksi fipo-kertoimen suuruus on nyt 1-2,3 eli 2-5 kertaa suurempi kuin valtiovarainministeriön käyttämä (0,5 tai 0,6).

– Onko siis sopeutuksella aiemmin arvioitua haitallisempia vaikutuksia, hän kysyi tilaisuudessa.

Lainà peräsi myös hystereesin eli sen, miten kerran noussut työttömyys ei enää helposti palaa ennalleen vaan muuttuu rakenteelliseksi taloussuhdanteista riippumatta, huomioimista.

Syrjäytymistä työmarkkinoilta pahentavat Lainan mukaan voimakkaat leikkaukset sosiaaliturvaan ja esimerkiksi aikuiskoulutustukeen, varsinkin heikossa suhdannetilanteessa.

Talouspoliittisesti perusteltua olisi pikemmin pyrkiä tasaamaan suhdannevaihtelua niin, että tuotannon taso ei pääsisi romahtamaan synnyttäen pysyviä, erimerkiksi juuri pitkäaikaistyöttömyyden kaltaisia vaikutuksia.

ETLAN tutkimuksen mukaan verokantojen korotukset ovat tuotannon kannalta huomattavasti haitallisempia kuin veropohjan laajentaminen. Verotulojen lisäämisen ei siis tulisi perustua verokantojen korottamiseen, vaan verotukien karsimiseen, veropoikkeusten vähentämiseen ja haitta- ja ympäristöverojen nostoon.

– Menopuolella osaan tulonsiirroista, kuten eläkkeisiin, kohdistuvat sopeutukset näyttävät olevan tuotannon kannalta vähemmän haitallisia kuin julkisiin investointeihin ja palkkamenoihin kohdistuvat leikkaukset, kommentoi Etlan vanhempi tutkija, KTT Sakari Lähdemäki.

Yhtenä osana sopeutustoimien onnistumista raportti painotti rakenteellisia tekijöitä, joihin luettiin pitkäjänteinen uskottava menokehys, vahvat instituutiot sekä selkeä ja avoin viestintä.

Kuitenkin Suomessa elää jo useampi sukupolvi, joka on koko aikuisikänsä kuunnellut vain vaihtoehdotonta mantraa säästöjen, leikkausten ja kiristysten tarpeesta. Etenkin nuorten ikäluokkien tulevaisuudenusko on tutkitusti pohjalukemissa.

Onko tällaisen viestinnän uskottavuutta ja vaikutusta esimerkiksi uskallukseen yrittää, työllistää, innovoida, kouluttautua tai kuluttaa otettu lainkaan huomioon?

– Kysymys on niin laaja, että siihen on vaikea tässä vastata. Mutta jos mantraa on kuultu, ei se ainakaan perille ole mennyt, kun julkisen talouden tilaa katsoo. Veronkorotukset voivat myös olla tulevaisuudenuskon tappajia, Lähdemäki kommentoi Demokraatille.

Etlan mukaan myös kiistellyn ja monissa yhteyksissä kalliiksi todetun yhteisöveron alentamisen perumisella olisi talouskasvun kannalta kielteinen vaikutus.